20.5.2017

Emme voi palata kotiin, niin kauan kuin voimalat toimivat

Rakensimme unielmiemme hirsitalon rauhalliseen paikkaan muutama vuosi sitten. 

Kuulimme, että lähistölle suunnitellaan tuulivoimaloita, mutta emme osanneet olla siitä huolissamme. Muutaman sadan metrin päässä kulkevan valtatien melu ei ollut meitä häirinnyt.

Tuulivoimaloista kuuluva melu ei haitannutkaan. Mutta koko perheellemme tuli oireita, kun voimalat käynnistyivät.

Nyt joudumme elämään evakossa kotoamme siihen saakka, että voimala-alue pysäytetään.